Olemme laskuttaneet alkuvuoden aikana kaikki kausimaksut vuodelle 2022.
Osakkeiden pelioikeuksia ei voi käyttää mikäli hoitovastike on erääntynyt. Ajanvaraus ei ole mahdollista mikäli jäsenlasku on avoimena. NexGolf -järjestelmä tarkistaa maksut varauksen teon yhteydessä. Jäsenmaksut ja hoitovastikkeet voi maksaa ainoastaan laskulla viitesiirtona (kassalle käteisellä, pankki-/luottokortilla tai liikuntarahalla maksaminen ei ole mahdollista).
Pickalassa jäsenyys on aina liittynyt pelioikeuteen tai perheenjäsenen pelioikeuteen. Alle 16-vuotiaat juniorit voivat kuitenkin olla jäseniä ilman pelioikeutta. Tänä vuonna laskutamme jäsenlaskut vuosijäseniltä (muut kuin osakkeenomistajat tai heidän perheenjäsenensä) vasta kun olemme saaneet pelioikeusilmoituksen.
Lasku sähköpostitse
Oletuksena laskut lähtevät kaikille asiakkaillemme sähköpostitse asiakasrekisterissämme olevaan sähköpostiosoitteeseen. Laskut löytyvät myös kirjautumalla omilla tunnuksilla NexGolfiin nettiselaimella.
E-lasku omaan verkkopankkiin
E-laskua varten tulee jokaisen tehdä itse e-laskusopimus oman verkkopankkinsa kautta. E-laskun lähettäminen ei ole mahdollista ilman itse tehtyä sopimusta. Neuvoja tämän sopimuksen tekoon saat tarvittaessa omasta pankistasi. Mikäli olet sekä Pickala Golf Club ry:n jäsen että Oy Pickala Golf Ab osakkeenomistaja, tulee sinun tehdä sopimus molemmille laskuttajille erikseen. Kun e-laskusopimus on tehty, saat siitä hetkestä eteenpäin tehdyt laskut suoraan verkkopankkiisi.
Verkkolasku yritykselle
Mikäli yrityselläsi on käytössä verkkolasku ja yrityksesi tiedot ovat oikein asiakasrekisterissämme, pitäisi laskun tulla automaattisesti verkkolaskuna. Mikäli tiedot ovat puutteelliset, tulee lasku joko sähköpostitse tai perinteisen postin kautta. Mikäli haluat varmistaa että lasku tulee verkkolaskuna, voit toimittaa myös verkkolaskutiedot toimistoomme toimisto@pickalagolf.fi
Näin löydät avoimet laskusi NexGolfista
- Kirjaudu omilla tunnuksillasi (ohjeet alempana) Pickalan NexGolf järjestelmään osoitteessa pgc.nexgolf.fi (toimii vielä toistaiseksi vain nettiselaimella, mobiilisovellukseen ominaisuus on tulossa kevään aikana)
- Löydät avoimena olevat laskusi heti etusivulta ja voit avata oikeasta laidasta laskusi PDF-muodossa (kuva alla)
Kirjautuminen NexGolfiin
Kirjautuminen NexGolfiin osoitteessa pgc.nexgolf.fi. Kirjautumiseen tarvittava jäsen- tai asiakasnumero muodostuu 1-6 numerosta. NexGolf-järjestelmään kirjaudutaan siis ILMAN maatunnusta ja seuranumeroa (FI-55-). Jos et muista tai tiedä jäsen- tai asiakasnumeroasi, ota yhteyttä sähköpostitse toimisto@pickalagolf.fi.
Ongelmia salasanan kanssa?
Oletussalasana on kuusi merkkiä ja muodostuu seuraavasti: kaksi ensimmäistä kirjainta etunimestäsi, kaksi ensimmäistä kirjainta sukunimestäsi sekä kaksi ensimmäistä numeroa syntymäajastasi. Esimerkki: Matti Meikäläinen on syntynyt 3.11.1964. Matin oletussalasana on ’MaMe03’. Kirjainten koko on merkitsevä.
Unohtuiko salasana?
Mikäli salasana ei toimi, voit tilata uuden salasanan sähköpostiisi TÄÄLTÄ.