Valitse sivu

Ajankohtaista

Kentänhoidon kuulumisia 4.2.2025

06.02.2025 | Ajankohtaista

Syksyllä ennen talven tuloa kentillä tehtiin niin perinteisiä syystöitä kuin salaojien korjausta sekä uusia pelaajapolkuja. Syystyöt saatiin hoidettua hyvin, vaikka haasteita toivat kasvitaudit kylänurmikka -lajikkeessa. Pääsimme kuitenkin lumien sulettua tekemään uudestaan kasvinsuojeluruiskutuksia joulukuussa ja tammikuussa, joten uskon että saimme alkaneet kasvitaudit hallintaan. Myös ilmastukset onnistuivat hyvin, joten kentät lähtivät talvehtimaan hyvässä tilanteessa, kentänhoidon näkökulmasta.

Salaojitusta parannettiin loppusyksystä, etenkin Forestilla. Kentälle asennettiin yli 30 uutta kaivoa ja 700 metriä uutta salaojaa. Niiden viimeistely jäi kesken talven tultua ja tätä työtä jatkamme heti kun säät sen taas sallivat. Tulevalla kaudella tulemme jatkamaan kuivatuksen parantamista esimerkiksi ruoppaamalla ojia, jolloin salaojien toiminta tehostuu lisää.

Teimme pelaajapolun Forestin 6. väylälle syksyn aikana. Jatkossa tie kulkee tiiltä viheriölle asti. Samalla kun teimme uutta pelaajapolkua, paransimme väylän kuivatusta. On kuitenkin oletettavaa, että väylä on silti jatkossakin märkä runsaiden sateiden jälkeen. Tämän vuoksi tulemme aitaamaan uuden pelaajapolun niin, että autoilla ei voi ajaa väylälle. Kävellen ja kärryä työntäen väylälle pääsee edelleen.

Forestin 9. väylälle tehtiin myös pelaajapolku ohjaamaan autoilla ajaminen viheriön vasemmalta puolelta.


JÄÄTILANNE (4.2.2025)

Viheriöt

Tammikuun lopussa tullut lämmin jakso sulatti lumet sekä jäät viheriöiltä. Kentänhoidon ei suuremmin edes tarvinnut auttaa lumien poistossa vaan luonto hoiti sen itsestään. Helmikuun alussa tätä kirjoittaessani en vielä voi luvata miten kylänurmikka tulee lopulta talvehtimaan, mutta ainakin juuri nyt tilanne on hyvä. Vain joitain tautilaikkuja näkyy viheriöillä, jotka pyrimme kasvinsuojeluruiskutuksilla saamaan hallintaan.

Väylät

Lumet ja jäät sulivat myös väyliltä tammi-helmikuun vaihteessa. Väylille jäi joitain lätäköitä, jotka voivat jäätyä lopputalven aikana, mutta niidenkin osalta tilanne on kohtuullisen hyvä. Osalla väylistä näkyy kasvitauteja, jotka tulevat näkymään keväällä laikkuina, mutta kokonaisuutena väylienkin tilanne on hyvä tätä kirjoittaessani.


KEVÄT

Robotiikka

Kentällä näkyi jo viime kesänä paljon erilaisia robotteja. Olemme päättäneet investoida tulevaksi kaudeksi lisää robotiikkaa. Uudet robotit leikkaavat pääasiassa raffeja, mutta keväällä ja syksyllä myös väyliä. Kesän aikana väylillä tulee lähinnä näkymään vain meillä jo nyt käytössä olleita isoja robotteja. Kaudella 2025 noin 40 hehtaaria tullaan leikkaamaan uusilla roboteilla.

Markus Suojoki
kenttämestari

Pickala GolfGolfkuja 502580 Siuntio  |  puh. 0600 550 984 (0,89 €/min + ppm)  |  toimisto@pickalagolf.fi

Pickala Golf
Golfkuja 5
02580 Siuntio

puh. 0600 550 984
(0,89 €/min + ppm)

toimisto@pickalagolf.fi

Pickala Golf