Pickalan uusi ravintoloitsija kaudesta 2011 eteenpäin on Lumo Palvelut. Lumo Palvelut on ostanut liiketoimintakaupalla Restamaxilta Pickalan ravintolatoiminnan oikeudet ja Oy Pickala Golf Ab:n hallitus on hyväksynyt vuokraoikeuden siirron kokouksessaan 25.1.2011. Lumo Palveluiden kanssa on solmittu uusi vuokrasopimus 2.3.2011 seuraavaksi neljäksi vuodeksi.
Taustaa
Ravintolatoiminnan taso ei ole tyydyttänyt Pickalan jäsenistöä parina aikaisempana vuotena ja tästä johtuen ravintoloitsijan vaihto tuli eteen jo aikaisemmin, mm. vuoden 2009 syysyhtiökokouksen päätöksellä. Alkuvuonna 2010 kartoitettiin uutta mahdollista ravintoloitsijaa ja Lumo Palvelut oli silloinkin kartoitusta hoitaneen ryhmän esitys uudeksi ravintoloitsijaksi. Hallituksen arvion mukaan ravintoloitsijan vaihto keväälle 2010 olisi ollut riskialtista tulevaa kautta ajatellen ja sen vuoksi hallitus päätti että kyseinen kausi jatketaan entisen toimijan kanssa.
Vuoden 2010 lopulla teetettiin asiakastyytyväisyyskysely, jossa vastaajat arvioivat Pickalan eri osa-alueiden, myös ravintolapalveluiden, laatua. Kyselyn tulokset osoittivat, että ravintolan tasoon ei oltu tyytyväisiä ja sen saamat tulokset jäivät selvästi muiden mittauskohtien arvojen alapuolelle. Tämän johdosta hallitus päätti nopeuttaa neuvotteluja uuden ravintoloitsijan saamiseksi Pickalaan.
Uuden ravintoloitsijan valinnassa painoi ravintoloitsijan ammattitaito, vankka kokemus, sekä tietysti se että Lumo Palvelut kykeni viemään neuvottelut läpi Restamaxin kanssa ravintolatoiminnan siirrosta ja että uusi ravintoloitsija pääsisi aloittamaan toimintansa jo tulevana kautena. Ravintolatoiminnan tavoitteet ovat korkealla ja muutosta halutaan. Lumo Palvelut on sitoutunut tähän vaativaan muutostyöhön.
Lumo Palveluilla on Pickalan alueella toinenkin ravintola, Villa Störsvik. Sopimuksen myötä Pickala saa loistavan lisän palvelutarjontaansa Villa Störsvikin myötä. Harvalla kentällä on tarjota klubiravintolan lisäksi ainutlaatuiset puitteet korkeatasoisille kokous-, juhla- ja ravintolapalveluille. Tämä mahdollistaa Pickalan yritysmyynnin viemisen aivan uudelle tasolle.
Lumo Palvelut
– Intohimona palvelu ja elämäntehtävänä lumoaminen –
Lumo Palvelut tarjoaa tapahtuma- ja cateringpalveluita niin Suomessa kuin ulkomailla, sekä ravintolapalveluita Villa Störsvikissä ja Kauppahallin Norisushissa.
Lumon syntyä siivitti kolmen ravintola-alalla tunnetun henkilön, Ursula Zittingin, Henry Tikkasen ja Mikko Heinosen, yhteinen ajatus palvelusta. Syy Lumon perustamiseen on ollut yhteinen palava halu tehdä asioita toisin; itsemme näköisesti, tunteella, kokemuksella ja riittävän yksinkertaisesti.
Kaikki lähtee ihmisen halusta palvella toista ihmistä. Siinä on yksinkertaisuudessaan tavoitteemme, missiomme ja visiomme. Haluamme palata siihen mistä on lähdetty; välittämisestä, palveluasenteesta, ihmisen kuuntelemisesta ja auttamisesta. Lumon sydämenä ovat ihmiset, jotka saavat energiansa ja onnistumisen tunteensa asiakkaiden odotusten ylittämisestä. Palvelu on intohimolaji. Ihmisillä pitää yksinkertaisesti olla palava halu palvella toista, ei se sen monimutkaisempaa ole.
”Tulevan kauden päätehtävänä on kehittää Pickalan ravintolan tuotetta ja palvelua siten, että luottamus Pickalan ravintolatoimintaa kohtaan palaisi. Tiedostamme lähtökohtatilanteen sekä ravintolan erityispiirteet” Ursula Zitting toteaa. ”Päivittäinen toiminta, sekä toimintojen kehittäminen lähtee aktiivisesta tekemisestä. Tulemme tekemään hartiavoimin työtä että Pickalan ravintolatoiminta kehittyisi, lunastaisi eri käyttäjäryhmien luottamuksen, vastaisi käyttäjien toiveita, olisi uudistuva ja aktiivinen. Tavoitteena ei ole enempää eikä vähempää kuin nostaa Pickalan ravintolatoiminta Suomen golfkenttien ykköseksi” Ursula Zitting jatkaa.