JUNNUPALSTA Pickalan junnutoiminta on täydessä käynnissä. Huhtikuussa postitettiin jokaiselle juniorille Tietopaketti 2000, jossa on koottuna tiedot vuoden tapahtumista. Pickalan juniorikauden avajaiset pidettiin Pickalan golfkartanon ravintolassa keskiviikkona 3.5. Paikalle oli saapunut junnuja ja heidän vanhempiaan. Pickalan Golfin toiminnanjohtaja Outi Kunttu piti lyhyen puheenvuoron, jonka jälkeen seuran kapteeni Rune Nyström luennoi golfin säännöistä ja etiketistä. Pickalan junioritoiminnan vetäjä Kari Salmirinne kävi läpi kesäkauden tapahtumia. Toukokuun alussa kahtena perjantaina järjestettiin junnuklinikat, joissa pron ohjauksessa annettiin eväitä käynnissä olevalle pelikaudelle. Klinikoille osallistui muutama junnu. Kesäharjoittelukausi on meneillään ja monia uusia innokkaita junnuja on tullut mukaan harrastajaryhmään. Cokis-kisoja järjestetään koko kesän ja kisoihin voivat osallistua kaikki junnut. Junioreiden viikkokilpailut ovat myös käynnistyneet ja toivottavasti moni junnu osallistuu tähän kilpailumuotoon, jossa pelataan sarjoissa: I 0-15, II 16-36, III 37-54. Kauden ensimmäisissä Pickalan kisoissa ovat haastajaryhmän junnut menestyneet hyvin, ahkera talviharjoittelu näyttää tuottaneen tulosta. Ensimmäinen ystävyysseuravierailu tehtiin Nordcenteriin kesäkuun alussa. Kesäkauden tapahtumista löydät ajankohtaiset tiedot Pickalan junnutaululta, internetistä ja junnukansiosta. Ilahduttavan moni on tukenut junioritoimintaamme ja Pickalan junioritoimikunta esittää lämpimän kiitoksensa sponsoreillemme, joita ovat: Carrols, DuPont Powder Coatings, Fortum, Elisa Communications, Haastela Rakennuttaminen Oy, JV-Markkinointi Oy, KKK-Supermarket Westbest, Nordson Finland Oy, Mainostoimisto Taivas, Pohjola-yhtiöt, Suomen Urheiluopistosäätiö, UPM-Kymmene Kiinteistöt Hyvää golfkautta toivottaen junioritoimikunta