Valitse sivu

AJANKOHTAISTA

Klubitoimikunnan terveiset 05/2010

12.05.2010 | Klubitoimikunta

Kausi alkoi sittenkin TALKOILLA JA KLUBIPÄIVÄLLÄ 24-25.04. Osallistujia oli runsaasti molempina päivinä. Saimme todella paljon aikaan. Uurastuksen päätteeksi nautimme lämmintä keittoa klubilla. Klubitoimikunta oli teettänyt jäsenkyselyn, jota jaoimme molempina päivinä. Yhteenveto on työn alla. Tulokset kuulette tuota pikaa. AVAJAISKISA pidettiin 02.05.2010. Osanotto oli runsas, vaikka sää ei vielä ollutkaan kovin keväinen. KOLMEN KENTÄN PARIKISAN 15-16.05.2010 jälkeen jäämme kaikki Klubille ihastelemaan uuden ProShoppimme vetäjän PD-Golfin kevät/kesä vaateuutuksista muotinäytöksen muodossa Ja mikä hauskinta malleina näytöksessä ovat klubimme omat jäsenet edustettuina naiset/miehet / junnut. JUHANNUSKISA 24.06.2010 on jälleen mukana ja tuodaan tänä kesänä erilaisena eli yökisana ja jo aaton aattona. Nyt meillä on isolla joukolla mahdollisuus osallistua ja vielä ehtiä perinteiseen Juhannuksen viettoon mökeille ja minne ikinä kukin meneekin. Kisasta tulee varmasti hauska. Silloin hullutellaan! KLUBIRETKI tehdään 27.07 KYTÄJÄLLE. Sinne matkustetaan perinteisen tavan mukaan bussilla. Pelataan ja nautitaan Kytäjän laadukkaasta miljööstä. Ja jo vähintäänkin kotimatkalla alkaa laulu raikaa. Vietetään ratkiriemukas klubiretki! Merkitse päivämäärä kalenteriisi ja muista ilmoittautua ajoissa, jotta varmasti mahdut mukaan. GARDEN MESTARUUS 31.07 sekä TWO GENERATIONS 01.08. RAPUOPEN on tuttuun tapaan elokuussa laulun ja tanssin merkeissä. Laita jo nyt merkintä kalenteriisi päivämäärästä 14.08.2010! Tähänkin kisaa on tarkoitus saada mukaan lisää hauskuutta. Miten olisi avaus punaiselta tiiltä? Syksyn tapahtumat ovat SUE & PETER 18.09.2010, EVERYBODY’S 25.09.2010 ja kauden huipentumana GRANDE FINALE 02.10.2010. Tätäkään ei voi jättää väliin. Tanssia, hyvää ruokaa, kauden muisteloita. Viimeisenä, muttei vähäisempänä KINKKU SCRAMBLE 09.10.2010. Merkitse jo nyt päivämäärät ylös, ettet jää paitsi mistään näistä. UUTTA!!!! TEHKÄÄMME KLUBISTAMME YHTEINEN OLOHUONEEMME, PERJANTAIKLUBIN merkeissä. Perjantai-illat 11.06 sekä 06.08 on varattu meille kaikille leikkimieliseen peliin ja hauskaan yhdessä oloon. Tarjolla on pelin jälkeen maittava tapas illallinen trubaduurin soitolla maustettuna Tänä kesänä koemielessä nämä kaksi perjantaita. Ehkäpä seuraavana kesänä jo tuplat. Kaikki riippuu meistä itsestämme. Kaikki mukaan iloisin ja avoimin mielin! Me klubitoimikunnan jäsenet olisimme enemmän kuin kiitollisia, jos saisimme palautetta teiltä hyvät Pickalalaiset. MITÄ ODOTATTE MEILTÄ. Teemme parhaamme toteuttaaksemme toiveenne ja ideanne. Antoisaa golfkautta 2010 malttamattomana odotellessa. Toivottavasti tapaamme pian ja tietenkin hymyssä suin! Klubitoimikunnan puolesta Sirpa Ylitalo puh 0400 506 976 e-mail sirpa.ylitalo@welho.com

Pickala GolfGolfkuja 502580 Siuntio  |  puh. 0600 550 984 (0,89 €/min + ppm)  |  toimisto@pickalagolf.fi

Pickala Golf
Golfkuja 5
02580 Siuntio

puh. 0600 550 984
(0,89 €/min + ppm)

toimisto@pickalagolf.fi

Pickala Golf