Ajanvaraus

Tapahtumat

Kauppa

Nicklaus Designin emoyhtiö Chapter 11 -järjestelyyn - Parkin uudistus etenee suunnitellusti

Parkin uudistamisen suunnittelusta vastaavan Nicklaus Design -yhtiön emoyhtiö, Nicklaus Companies LLC, on määrätty Yhdysvalloissa maksamaan noin 50 miljoonan dollarin korvaus oikeudenkäynnissä, joka koski yhtiön perustajan ja entisen puheenjohtajan Jack Nicklausin yhtiötä vastaan nostamaa kunnianloukkauskannetta. Päätöksen jälkeen Nicklaus Companies on jättänyt vapaaehtoisen Chapter 11 -hakemuksen Yhdysvaltain Delawaren piirin konkurssituomioistuimeen.

Chapter 11 on Yhdysvalloissa käytettävä yrityssaneerausmenettely, jossa yhtiö jatkaa normaalia toimintaansa ja järjestelee talouttaan tuomioistuimen valvonnassa. Menettely ei tarkoita liiketoiminnan lopettamista eikä sillä ole vaikutusta Parkin kenttäuudistuksen etenemiseen.

Lokakuussa päättyneessä valamiehistökäsittelyssä valamiehistö päätyi Nicklaus Companiesin hyväksi useissa kanteen osa-alueissa, mutta määräsi yhtiön silti maksamaan merkittävän korvauksen Jack Nicklausille. Yhtiö on ilmoittanut kiistävänsä tuomion ja tutkivansa valitusmahdollisuuksia.

Nicklaus Companiesin mukaan Chapter 11 -järjestelyllä pyritään turvaamaan yhtiön rahoitus ja varmistamaan liiketoiminnan jatkuvuus tuomion käsittelyn aikana.

”Otamme tämän askeleen suojellaksemme brändiämme, asiakassuhteitamme ja – mikä tärkeintä – työntekijöitämme”, sanoi Nicklaus Companiesin toimitusjohtaja Phil Cotton. ”Olemme omistautuneet brändin suojelemiseen ja korkeatasoisimman palvelun tarjoamiseen asiakkaillemme kaikkialla maailmassa.”

Nicklaus Design vastaa Pickala Golfin Park-kentän uudistamisen suunnittelusta. Hankkeen etenemiseen Chapter 11 -menettelyllä ei ole vaikutusta.

”Tilanteella ei ole vaikutusta Pickala Golfin toimintaan eikä Parkin uudistuksen aikatauluun”, toteaa Pickala Golfin toimitusjohtaja Janne Pelkonen. ”Suunnittelutyön keskeiset osat ovat jo valmiit, ja hanke on siirtynyt toteutusvaiheeseen. Tilanteesta ei aiheudu myöskään taloudellisia menetyksiä Pickalalle, eikä se vaikuta hankkeen rahoitukseen. Olemme tyytyväisiä yhteistyöhön Nicklaus Designin kanssa, ja työ jatkuu suunnitellusti rakentamistyön osalta. Seuraamme luonnollisesti tilannetta tarkasti.”


Parkin uudistus etenee aikataulussa

Parkin uudistamisen rakentamisvaihe on edennyt suunnitellusti ja projekti on tällä hetkellä aikataulussa sekä budjetissa. Tavoitteena on, että ensimmäiset yhdeksän uudistunutta väylää avataan syyskuussa 2027 ja kenttä uusittuna kokonaisuudessaan elokuussa 2028.


Tietoa Nicklaus Companiesista:
Nicklaus Companiesin tavoitteena on parantaa golfkokemusta ja tarjota laadukkaita brändättyjä tuotteita ja -palveluita maailmanlaajuisesti, jotka heijastavat yhtiön korkeita standardeja. Nicklaus Companiesin liiketoimintaan kuuluvat golfkenttien suunnittelu, golf- ja kiinteistöyhteisöjen kehittäminen sekä elämäntapatuotteiden ja -palveluiden markkinointi ja lisensointi maailmanlaajuisesti ikonisten Jack Nicklaus™-, Golden Bear™- ja ​​Nicklaus™-tuotemerkkien alla.

​​​​​​​

Lisätietoja:
Janne Pelkonen
Toimitusjohtaja, Pickala Golf
040 770 8993
janne.pelkonen@pickalagolf.fi

SINUA SAATTAA KIINNOSTAA MYÖS: