11.06.2026 12:56
Lähipelialueen tie suljetaan väliaikaisesti 11.6.2026 alkaen noin kahden viikon ajaksi
Sulun aikana maansiirtokoneet kuljettavat hiekkaa Parkin väylille 1 ja 9 lähipelialueen materiaalivarastosta.
Turvallisuussyistä pelaajien kulkureitti ohjataan tien vasenta puolta pitkin, Seasiden 18-väylän karheikon kautta. Järjestelyllä varmistetaan, että pelaajaliikenne ja työmaaliikenne eivät käytä samaa reittiä samanaikaisesti.
Pyydämme kaikkia pelaajia noudattamaan alueen opasteita ja käyttämään merkittyä kiertoreittiä.
Kiitämme yhteistyöstä ja ymmärryksestä työn aikana.
Parkin työmaateiden pölyäminen
Olemme saaneet pelaajilta palautetta Parkin remonttiin liittyvien työmaateiden pölyämisestä. Ymmärrämme hyvin, että etenkin kuivina ja tuulisina päivinä pöly voi aiheuttaa haittaa pelaajille.
Pölyämisen vähentämiseksi suolaamme työmaateitä säännöllisesti ja seuraamme tilannetta aktiivisesti yhdessä urakoitsijan kanssa. Kevään poikkeuksellisen kuivat sääolosuhteet kuitenkin heikentävät pölynsidonnan tehoa, minkä vuoksi kaikkea pölyämistä ei valitettavasti pystytä täysin estämään.
Pahoittelemme tilanteesta aiheutuvaa haittaa ja kiitämme pelaajiamme kärsivällisyydestä Parkin remontin aikana. Pyrimme jatkuvasti löytämään keinoja työmaan vaikutusten minimoimiseksi ja golfkokemuksen sujuvuuden varmistamiseksi koko remontin ajan.
Sinua saattaa kiinnostaa myös
11.06.2026 12:56
Lähipelialueen tie suljetaan 11.6. alkaen noin kahden viikon ajaksi turvallisten materiaalikuljetusten mahdollistamiseksi, minkä vuoksi pelaajien kulkureittiä muutetaan väliaikaisesti. Lisäksi olemme saaneet palautetta Parkin remonttiin liittyvien työmaateiden pölyämisestä, jonka vähentämiseksi teemme jatkuvasti toimenpiteitä yhdessä urakoitsijan kanssa. Pyydämme pelaajia noudattamaan alueen opasteita ja kiitämme kärsivällisyydestä sekä ymmärryksestä remontin aikana.
26.05.2026 15:14
Parkin remontti etenee suunnitellusti, ja kevään keskeiset työvaiheet ovat edenneet aikataulun mukaisesti. Projektin seuraavassa vaiheessa käynnistyvät volyymimateriaalien toimitukset. Pyydämme huomioimaan ajoittaisen työmaaliikenteen golfklubin alueella erityisesti aamuisin. Alla katsaus projektin nykytilanteeseen.
Parkin remontti etenee suunnitellusti, ja kevään keskeiset työvaiheet ovat edenneet hyvin. Alla on katsaus toteutuneisiin töihin sekä projektin nykytilanteeseen. Raporttiin on liitetty myös muutama kuva ja video huhtikuun loppupuolelta.