Senioreiden odotettu viikkokilpailu käynnistyy jälleen maanantaina toukokuun 2. päivä. Ensimmäinen viikkokilpailu pelataan Parkilla pistebogeykilpailuna. Toivotamme kaikki entiset ja uudet seniorit tervetulleiksi mukaan tähän suosittuun viikottaiseen tapahtumaan.
Myös henkilöille, jotka eivät ole aikaisemmin osallistuneet kilpailuihin, viikkokilpailu on helppo tapa päästä mukaan kilpailemisen maailmaan. Viikkokilpailu pelataan ilman määrättyä lähtöjärjestystä maanantaipäivän aikana, kunhan joku kanssapelaaja toimii kierroksen ajan tuloskortin merkkarina ja allekirjoittaa kortin ennen palautusta. Ennen peliä on käytävä ilmoittautumassa caddiemasterille ja maksettava kilpailumaksu (5 €).
Kilpailussa on naisten sarja ja miehille kaksi sarjaa. Seniorinaiset, seniorimiehet alle 70 vuotta ja 70 vuotta tai yli. Viikkokilpailu on pelattava koko kausi siinä sarjassa, jossa kilpailun aloittaa ja samalta tiiltä koko kauden.
Viikkokilpailu pelataan vaihdellen kolmella eri kentällämme, vuoroviikoin pistebogey- ja lyöntipelinä. Keräät kustakin viikkokilpailusta pisteitä sijoituksesi mukaan. Kesän aikana pelataan yhteensä 21 osakilpailua. Voit osallistua niin moneen kuin haluat ja ehdit. Lopputulokseen lasketaan 8 parasta tulostasi.
Tarkemmat ohjeet viikkokilpailusta löytyy Pickalan kotisivuilta kohdasta Tapahtumat, viikkokilpailu. Vuoden 2016 kilpailutiedot päivitetään osioon 29.4.
TERVETULOA!
Senioritoimikunta